Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo ennen kuin pääsi kunnolla edes vauhtiin. Syitä tähän on kaiketi useita. Kiinnostuksen puute. Pitkittynyt poskiontelotulehdus. Laiskuus. Liiallinen vapaus. Kirjoitusrutiinin tuhoutuminen. Apatia. Oma tahti. Kokemattomuus blogin pidossa. Suuruudenhullut ideat. Liikaa ideoita. Liian vähän ideoita.
Oikein kun haluan selitellä ja perustella, käytän syynä myös sitä, että temperamenttini on villinä ja vapaana vaelteleva. Kaiken täytyy olla koko ajan läsnä. Alunperin pidin hyvänä ideana rajata blogin aihepiirin väkisin science fictioniin, ja blogata aina silloin kun luen, katson tai kuuntelen jotain siihen liittyvää. Tämä osoittautui kuitenkin väkisinrajaamiseksi, satunnaisiksi roiskauksiksi. Homma ei toiminut, blogaamisessa ei ollut minkäänlaista säännöllisyyttä ja siitähän seuraa se, että maailmassa kirjoittamistaan odottavat hienot asiat jäävät kirjoittamatta ja aika kuluu turhiin asioihin. Kuten esimerkiksi elämiseen.
Populaarikulttuurin harrastaminen on ainakin minulle kokonaisvaltainen asia. Minun olisi pitänyt jo musiikillisten kuuntelutottumusteni perusteella ymmärtää se, että en yksinkertaisesti kykene rajaamaan yhtään mitään genreihin tai tiukkoihin formaatteihin. Jonkin asian kokemisen ja siitä kirjoittamisen täytyy lähteä hetkeen sidotusta vaikuttumisesta. On yksinkertaisesti mahdotonta, että kontekstina voisi olla aina ja koko ajan science fiction.
Päätin vapauttaa itseni mutta keksiä itseni uudelleen, samalla itseni säilyttäen. Muutin blogin nimeä. Muutos oli kosmeettinen mutta onnistuin karistamaan pelkän kosmisen. Laserin surahtelua ja popkulttuurimurahtelua valikoitui blogin uudeksi otsikoksi. Se säilyttää alkuperäisen ideakehyksen mutta poistaa pelkän science fiction -konseptin, ja mahdollistaa mistä tahansa kirjoittamisen.
Olen nero!
Muut asiat säilytän ennallaan, ja jatkan mahdollisesti ikuiseksi osoittautuvaa vaellustani kohti sujuvaa blogaamista. Onneksi tiedän osaavani revitellä leukojani.
