Kari T. Leppänen: Achilles Wiggen 1: Kloonien sota

Arktinen Banaani 1997
© Kari T. Leppänen

Luin pitkästä aikaa sarjakuvan, suomalaisen käsikirjoittajan ja kuvittajan Kari T. Leppäsen Achilles Wiggen 1: Kloonien sota -albumin. Achilles Wiggen -sarjaa on julkaistu jatkosarjana 1990- ja 2000-luvuilla Mustanaamio-lehdessä, jonka sivuilla muistan itsekin hahmoon ensimmäisen kerran törmänneeni. Tämä Arktisen Banaanin vuonna 1997 kustantama albumi on tietääkseni ensimmäinen albumimuodossa julkaistu Achilles Wiggen -tarina. Tapanani on kuitenkin kirjoittaa lukemistani, kuuntelemistani ja katselemistani popkulttuurihyödykkeistä silkan ulkomuistin varassa, joten saatan erehtyäkin.

Kloonien sota -albumi sisältää sarjan ensimmäiset kaksi jaksoa. Taitava ja arvostettu hävittäjälentäjä Achilles Wiggen kidnapataan kesken tehtävän horisonttiin ilmestyneen vieraan sivilisaation avaruusaluksen toimesta, ja jo sivulla neljä Achille Wiggen on tempautunut syvälle avaruuden syvyyksiin, kauaksi pois kotoa. Pian ilmenee, että sieppaajat ovat kotoisin rauhanomaiselta planeetalta nimeltä Unax, jolla ei ole sodittu 100 000 vuoteen. Nyt kuitenkin Unax on joutunut Asmoroog -nimisen sotaisan kansan invaasion kohteeksi, eikä unaxilaisilla ole keinoja ja arsenaalia puolustautua. Unaxilaiset tarvitsevat siis epätoivoisesti Achilles Wiggenin pilotintaitoja ja hävittäjää.

Tilanne on absurdi. Yksi mies kokonaista valloittajarotua vastaan! Unaxilaisilla on kuitenkin suunnitelma, joka onnistuessaan lopettaa asmoroogien invaasion, ja pelastaa unaxilaiset uhkaavalta sukupuutolta. Tehtävä annetaan Achilles Wiggenille, joka alkuhämmennyksen laannuttua ryhtyy toimeen sen kummempia pohdiskelematta. Apuna Wiggenillä on telepaattisia kykyjä omaava JPX, bioidi eli biologisesti kehitetty tietokone-olento. Kyseessä on siis jatkuvan sarjan aloitus, ja kaikkiaan Achilles Wiggeniä onkin julkaistu 22 jaksoa. Tämä ensimmäinen albumi kattaa siis noin kymmeneksen koko sarjasta. Itse muistan lukeneeni Mustanaamion sivuilta tarinan, jossa seikkailtiin dinosaurusten ajassa.

Aikamatkustus on peruskauraa science fictionissa, joten periaatteessa tässäkin konseptissa on rajana vain tekijänsä mielikuvitus. Tämän vuoksi onkin sääli, ettei tarina oikein kolahtanut minuun. Juoni rullaa vaivattomasti, ja kuvitus on tasaista työtä, mutta jokin jää puuttumaan. Mistään epäuskottavuudesta ei voi puhua, koska science fiction operoi jo lähtökohtaisesti villin mielikuvituksen kartoittamattomilla korpimailla, mutta jotenkin tuntuu, että ainakin tämä sarjan avaus jää varsin epämielenkiintoiseksi konventioiden kierrättämiseksi. Saattaa hyvinkin olla, että jatkossa taso nousisi, kun tarina, vaihtelevat miljööt ja hahmojen väliset suhteet täsmentyvät, mutta omasta puolestani tämän laatuinen pelinavaus ei innosta jatkamaan. Flash Gordon ja Buck Rogers tuntuvat surffailevan liian läheisissä tähdistöissä Achilles Wiggenin kanssa. Tämän albumin kohtalona taitaa siis olla antikvaariseen galaksiin kulkeutuminen mustan lompakonaukon kautta.

Oppimispäiväkirja: Vierailu Turun yliopiston kirjastossa 21.9.2016

Keskiviikkona 21.9.2016 kirjastoryhmämme suuntasi Turun yliopiston kirjastoon, joka tunnetaan nimellä Feeniks. Muut kirjastoyksiköt ovat nimeltään Calonia, Educarium, Kauppakorkeakoulun kirjasto, Teutor, Quantum ja Raumalla sijaitseva toimipiste. Näissä kirjastoyksiköissä on aineistoa tiedekunnittain ryhmiteltyinä. Aluksi kirjaston edustaja esitteli Feeniks-kirjaston historiaa. Ilmeni, että alun perin kirjasto oli sijainnut Turun kauppatorilla, kunnes uudet tilat olivat tulleet tarpeeseen. Yleisölle kirjasto avautui 1954. Kierroksen aikana joku, en muista kuka, kysyi, että kuinka monta työntekijää kirjastossa on. Vastaus oli, että noin sata. Omanlaisensa oivallus minulle oli myös se, että kirjastossa on porrastetusti (merkitty punaisella, keltaisella ja vihreällä) alueita, joissa saa aiheuttaa ääntä merkinnän mukaisella intensiteetillä.

Siirryimme aulasta toiseen kerrokseen, jossa sijaitsi asiakaspalvelu, osa kirjaston kielikokoelmasta sekä 65-paikkainen lukutila. Totesin näppäränä kitiläisenä lainausautomaateista, että yliopiston aineistotietokanta on nimeltään Volter. Liekö Alastalon salissa -teoksen kirjoittajan mukaan nimetty se. Aineistoa kirjastossa todettiin olevan n. 25 hyllykilometriä.

Seuraavaksi kerrottiin yliopiston kirjaston toiminnoista. Näitä ovat luonnollisesti aineiston hankinta, bibliografisten tietojen kirjaaminen, sekä tieteellistä tutkimusta ja oppimista tukevat palvelut. Nämä jäivät minulle hieman hahmottomiksi. Puhuttiin mm. open access -periaatteesta, jolloin sekä tieteellisten julkaisujen julkaisu ja saatavuus olisi mahdollisimman avointa ja laajalle kohderyhmälle saatavilla. Kirjaston henkilökunta sitten verifioi ja validioi aineiston. Hankinta on kuulemma keskitetty Feeniks-kirjastoon, josta ilmeisesti käsitelty aineisto sitten lähetetään muihin toimipisteisiin. Tähän en tajunnut kierroksella huomiotani kiinnittää.

Seuraavaksi pääsimme varastoon, jossa oli kuulemma ollut jokin aika sitten vesivahinko. Varastossa minua alkoi hämmentää luokitusten vaikeaselkoisuus, ja kysyttyäni asiasta ilmeni, että erilaisia luokitusjärjestelmiä on päällekkäin käytössä kolme plus paikalliset käytänteet. Aikamoinen ero esim. yleisiin kirjastoihin, joissa mennään hyvinkin uskollisesti yleisen kymmenluokituksen (YKL) mukaan.

Viimeiseksi siirryimme kampusalueella Quantum-kirjastoon, jonne on kerättynä luonnontieteitä ja matematiikkaa käsittelevää aineistoa. Hämmentymiseni luokitussysteemistä jatkui, mutta omanlaistaan uuden oivaltamista tämäkin.

Oppimispäiväkirja: Vierailu Turun maakunta-arkistossa 14.9.2016

Ensimmäinen ammattiopintoihin kuuluva vierailu tapahtui Turun maakunta-arkistossa. Lähdimme koululta, ja vierailu tapahtui klo. 10.00 – 11.00. Hieman aikataulusta tosin joustettiin.

Ryhmämme kerääntyi maakunta-arkiston aulaan, ja kierroksen pitäjä ohjasi meidät huoneeseen, jossa esiteltiin paikan toimintaa PowerPoint -esityksellä. Opimme mm. että maakunta-arkiston tehtäviin kuuluu ”kansalliseen perintöön kuuluvien asiakirjojen säilyttäminen”. Tätä aineistoa on arkistossa keski-ajalta nykypäivään. Aineistoa on Turun arkistossa useita hyllykilometrejä, ja sitä ovat lahjoittaneet esim. merkittävät yksityishenkilöt sekä erilaiset yhteisöt ja viranomaiset. Digitoituna on n. 40 miljoonaa kuvaa erinäisistä asiakirjoista. Maakunta-arkiston tavoitteena on edistää aineistojen (tieteellistä) tutkimuskäyttöä, ja toimenkuvaan kuuluu myös arkistotoiminnan kehittäminen, esimerkiksi vanhojen asiakirjojen digitointi. Yhtenä isona kohde- ja asiakasryhmänä on sukututkijat.

Meille esiteltiin myös arkistolaitoksen rakenne, josta maakunta-arkistot, joita Suomessa on 7:llä paikkakunnalla, muodostavat itseasiassa vain yhden osan. Muita arkistolaitoksen osia ovat toimintaa koordinoiva Kansallisarkisto sekä saamelaisarkisto. Tällainen täsmentyminen oli minulle uutta, vaikka erinäisistä kansallisperintöä säilyttävistä arkistoista kuullut olenkin. Turun maakunta-arkiston rakenne muodostuu pääjohtajasta, tietopalvelun, aineistohankinnan, tutkimuksen ja kehittämisen sekä toiminnan ohjauksen vastuualueista. Arkiston työntekijät ovat jakautuneet näihin ”osastoihin”. Kierroksen pitäjä kertoi myös sen verran arkistolaitoksen tulevaisuuden näkymistä, että organisaatiomuutos on tuloillaan. Seitsemää maakunta-arkistoa ollaan valtion taholta ikään kuin integroimassa itsenäisistä yksiköistä yhä tiiviimmäksi osaksi kansallisarkistoa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa tulevaisuudessa organisaation toimintaan, mutta ensisijaisesti työntekijöiden toimenkuvaan, ei ehkä niinkään asiakkaisiin.

Vierailu jatkui varsinaisissa arkistotiloissa, jollaisia pääsin ensimmäistä kertaa näkemään. Asiakirjoja tuntui olevan kaikkialla ja tuoksussakin oli ajan patinaa. Meille kerrottiin, että aineistoa pitää suojata kaikin mahdollisin keinoin esim. kosteus- ja palovaaroilta sekä liiallisilta lämpötilan vaihteluilta.

Kierroksemme päättyi arkiston kirjaston nopeaan esittelyyn, sekä konservointihuoneeseen. Konservointi tarkoittaa esim. vanhojen karttojen puhdistamista ja kunnossapitoa.

Uusi aktivoituminen

Blogini käyttäytyy kummallisest. Fontti ei suostu vaihtamaan väriään. Tekstiä tulee harhaisesta (kankaan)päästäni totuttuun tapaan, mutta bloggerin toiminnot ovat suoranainen painajaisviidakko, jossa mikään ei toimi oletetulla tavalla. Silti en suostu luovuttamaan. Aionpa jopa integroida blogini opintoihini. Poistan ne tekstit, jotka käyttäytyvät kummallisesti. Ei näitä henki- ja nettimaailman kummallisuuksia ihminen saata ymmärtää...

Olen siis aloittanut opinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Erilaisia oppimispäiväkirjoja tehtäessä mahdollisuudeksi tarjotaan niiden toteuttamista myös blogimuodossa. Mikäpä siinä sitten. Ei muuta kuin härkää palleista! Tästähän saattaa tulla vielä salonkikelpoinen blogi!

Yeah right...

Kirjastoseikkailut jatkuvat, nyt siis korkeakoulussa. Kirjasto on hyvin luonteva paikka populaarikulttuurimurahtelulle, joten en joudu eksistentialistiseen kriisiin blogini tematiikan kanssa. Lopulta kaikki on yhtä, yhtä suurta kulttuuria, vaikka välillä ilmeneekin eripuraa sen yhden suuren yhtenäiskulttuurin sisällä olevissa kulttuureissa. Tarvitsee vain maailmantilannetta vilkaista, ja syvään huokaista.

Siksi olen hakeutunut kirjastoon. Että olisi jokin viimeinen tasa-arvon saareke, jossa saisin vieläpä toteuttaa omia henkilökohtaisia taipumuksiani. Suuressa mittakaavassa vain se on minulle tärkeää, ei oikuttelevat blogit tai kaiken maailman kummallisesti käyttäytyvät oppimisalustat ja tiedostot. Ajatusten pato on nyt räjäytetty. Ehkä vaatii oman aikansa, että ankarina maininkeina tyrskyävät aallokot tasaantuvat, ja opin formuloimaan formula-autoni oikein. Eli että rationaalistuisin.

Yeah right...