Kari T. Leppänen: Achilles Wiggen 1: Kloonien sota

Arktinen Banaani 1997
© Kari T. Leppänen

Luin pitkästä aikaa sarjakuvan, suomalaisen käsikirjoittajan ja kuvittajan Kari T. Leppäsen Achilles Wiggen 1: Kloonien sota -albumin. Achilles Wiggen -sarjaa on julkaistu jatkosarjana 1990- ja 2000-luvuilla Mustanaamio-lehdessä, jonka sivuilla muistan itsekin hahmoon ensimmäisen kerran törmänneeni. Tämä Arktisen Banaanin vuonna 1997 kustantama albumi on tietääkseni ensimmäinen albumimuodossa julkaistu Achilles Wiggen -tarina. Tapanani on kuitenkin kirjoittaa lukemistani, kuuntelemistani ja katselemistani popkulttuurihyödykkeistä silkan ulkomuistin varassa, joten saatan erehtyäkin.

Kloonien sota -albumi sisältää sarjan ensimmäiset kaksi jaksoa. Taitava ja arvostettu hävittäjälentäjä Achilles Wiggen kidnapataan kesken tehtävän horisonttiin ilmestyneen vieraan sivilisaation avaruusaluksen toimesta, ja jo sivulla neljä Achille Wiggen on tempautunut syvälle avaruuden syvyyksiin, kauaksi pois kotoa. Pian ilmenee, että sieppaajat ovat kotoisin rauhanomaiselta planeetalta nimeltä Unax, jolla ei ole sodittu 100 000 vuoteen. Nyt kuitenkin Unax on joutunut Asmoroog -nimisen sotaisan kansan invaasion kohteeksi, eikä unaxilaisilla ole keinoja ja arsenaalia puolustautua. Unaxilaiset tarvitsevat siis epätoivoisesti Achilles Wiggenin pilotintaitoja ja hävittäjää.

Tilanne on absurdi. Yksi mies kokonaista valloittajarotua vastaan! Unaxilaisilla on kuitenkin suunnitelma, joka onnistuessaan lopettaa asmoroogien invaasion, ja pelastaa unaxilaiset uhkaavalta sukupuutolta. Tehtävä annetaan Achilles Wiggenille, joka alkuhämmennyksen laannuttua ryhtyy toimeen sen kummempia pohdiskelematta. Apuna Wiggenillä on telepaattisia kykyjä omaava JPX, bioidi eli biologisesti kehitetty tietokone-olento. Kyseessä on siis jatkuvan sarjan aloitus, ja kaikkiaan Achilles Wiggeniä onkin julkaistu 22 jaksoa. Tämä ensimmäinen albumi kattaa siis noin kymmeneksen koko sarjasta. Itse muistan lukeneeni Mustanaamion sivuilta tarinan, jossa seikkailtiin dinosaurusten ajassa.

Aikamatkustus on peruskauraa science fictionissa, joten periaatteessa tässäkin konseptissa on rajana vain tekijänsä mielikuvitus. Tämän vuoksi onkin sääli, ettei tarina oikein kolahtanut minuun. Juoni rullaa vaivattomasti, ja kuvitus on tasaista työtä, mutta jokin jää puuttumaan. Mistään epäuskottavuudesta ei voi puhua, koska science fiction operoi jo lähtökohtaisesti villin mielikuvituksen kartoittamattomilla korpimailla, mutta jotenkin tuntuu, että ainakin tämä sarjan avaus jää varsin epämielenkiintoiseksi konventioiden kierrättämiseksi. Saattaa hyvinkin olla, että jatkossa taso nousisi, kun tarina, vaihtelevat miljööt ja hahmojen väliset suhteet täsmentyvät, mutta omasta puolestani tämän laatuinen pelinavaus ei innosta jatkamaan. Flash Gordon ja Buck Rogers tuntuvat surffailevan liian läheisissä tähdistöissä Achilles Wiggenin kanssa. Tämän albumin kohtalona taitaa siis olla antikvaariseen galaksiin kulkeutuminen mustan lompakonaukon kautta.