Georges Méliès: Matka kuuhun (1902)

Käynnistelläänpä sitten vähitellen blogin varsinaista sisällöntuotantoa. Ensimmäisenä valitsin analyyttisen katseeni alle Georges Mélièsin elokuvan Matka kuuhun vuodelta 1902. Tuohon aikaan elokuvataide vasta otti ensimmäisiä taaperon askeleitaan, joten minun sallittaneen sanoa jo tässä alustuksessa, että kyseessä on harvinaislaatuisen merkittävä teos niin tieteisfiktiolle kuin elokuvataiteelle ylipäänsäkin.

Aivan ensimmäiseksi kehoitan lukijaa kuitenkin kaivamaan esiin popparit, irttarit, juustonaksukat ja kolajuomat. Elokuvan Youtube-linkki tuleepi tässä:

Toivottavasti matka oli miellyttävä. Nyt itse asiaan!

Ranskalainen Georges Méliès on siis elokuvan varhaisia merkittäviä hahmoja, ja tämän hänen Jules Vernen kirjoista inspiraatiota saaneen elokuvan on esitetty olevan kaikkien aikojen ensimmäinen science fiction -elokuva. Noin tunnin aikana perusteellisen hutaisemalla tekemäni tutkimukset internetissä eivät anna syytä olettaa toisin. Elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa joulukuussa 1902, käsittääkseni nimenomaan tällaisena käsinväritettynä versiona. Tämän vuoksi onkin surkuhupaisaa, että muutaman seuraavan vuoden aikana käsinväritetyt kopiot katosivat lähes 90 vuodeksi, kunnes vuonna 1993 löytyi kauan kadoksissa ollut kopio. Monimutkaiset ovat siis erikoistehosteidenkin alkutaipaleet.

Tarinana Matka kuuhun on varsin simppeli, mutta mitään muuta ei voine vaatiakaan tämän aikakauden teokselta. Mélièsin itsensä esittämä tiedemies koettaa saada kollegansa ja muun yleisön vakuuttuneeksi, että kehitys on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmisen on mahdollista surauttaa moikkaamaan taivaalla virnistelevää kuu-ukkoa. Ymmärrettävistä syistä tästä seuraa polemiikkia ja kirjuritytöt kujertavat kirjoittaessaan. Herra tiedemies päättää vaihtaa siviileihin ja johdattaa epäuskoisen joukon avaruusalukselle, joka lähtee kuin lähteekin neitsytmatkalleen kohti kuuta! Uskomatonta!

Kohtaukselle, josta elokuva kaiketi parhaiten muistetaan, on syytä antaa oma paragrafinsa. Matka taittuu kätevästi parissa minuutissa ja ihmiskunnan tähän asti suvereenein teknologinen saavutus, kuparista luotia muistuttava avaruusalus, törmää suoraan kuu-ukon silmään! Nähdessäni tämän ikonisen kohtauksen ensimmäistä kertaa muutama kuukausi sitten se onnistui yllättämään minut täysin. Aikamoinen saavutus elokuvalta vuodelta 1902, koska kyyninen länsimaalainen populaarikulttuurin kuluttaja kuvittelee nähneensä jo kaiken. Merkkiteokset ovat merkkiteoksia syystä. Ohjaajan käyttämiin trikkeihin liittyy vieläpä sellainen hupaisa yksityiskohta, että monet niistä syntyivät vahingossa. Méliès esimerkiksi keksi täysin sattumalta, että kameran voi myös pysäyttää kesken kuvauksen. Tämä mahdollisti kikkailua lavasteilla ja näinmuinoin uudenlaisia kerronnantapoja. Uraauurtavaa mitä suurimmassa määrin.

Pitäen edellämainitun mielessä on todellinen sääli, että Mélièsin ura elokuvantekijänä loppui kymmenen vuoden sisään taloudellisiin vaikeuksiin. Tuohon aikaan ei liene ollut markusselinejä kummisetäilemässä veroja kiertävine tuotantoyhtiöineen, mikä tietysti saattoi olla hyväkin asia. Matka kuuhun jätti kuitenkin jälkensä länsimaiseen populaarikulttuuriin, ja vasta muutama päivä sitten opin, että Martin Scorsesen uusin elokuva Hugo käsittelee itseasiassa Mélièsin myöhempiä vaiheita fiktion keinoin. Hugo on Scorsesen ensimmäinen 3D-elokuva, joten mielestäni voidaan jopa esittää väittämä, että Mélièsin omalta osaltaan alullepanema elokuvan teknisten mahdollisuuksien hyödyntämisen varjo lankeaa maestro Scorsesenkin ylle ja se varjo on ystävällinen, luovuutta ylistävä varjo.

Markoboi kiittää ja kuittaa. Markoboilla on sellainen intuitio, että seuraavalla kerralla matkustetaan ajassa vuodesta 1902 tasan 150 vuotta taaksepäin. Markoboin intuitiot ovat yleensä oikeassa.