Voltaire: Mikromegas
64 s., Basam Books 2002
Suomennos: Marja Haapio
Toisinaan kirjoittamisen aloittaminen on yhtä tuskaa. Ei yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi, vaikka tarkastelun kohteena olisi näinkin lyhyt kaunokirjallinen teos. Tällöin alan kirjoittaa väkisin. Syteen tai saveen.
Viime kerralla ilmoitin profeetallisesti, että siirtyisimme aikamatkustuksen keinoin vuodesta 1902 tasan 150 vuotta taaksepäin eli tarkkaan ottaen vuoteen 1752. Nyt aion lunastaa tuon profetian. Ensiksi kuitenkin muutama sana valistusajasta.
1700-luvulla ihmiskunta otti suuria harppauksia eteenpäin henkisessä ja tieteellisessä kehityksessään. Hiemanhan tämä on arvolatautunut tapa ilmaista asia, mutta hahmot, kuten Isaac Newton, John Locke, Thomas Hobbes, Immanuel Kant ja hieman aiemmin René Descartes, raivasivat tietä järkiperäiselle ajattelulle, rationalismille. Tämän voisi kai katsoa olevan eräänlainen lähtölaukaus modernille tieteelliselle maailmankuvalle, jonka science fiction mielestäni vaatii viitekehyksekseen.
Valistusajalla kuvioita hämmensi myös ranskalainen filosofi ja kirjailija nimeltä Voltaire. Voltaire tuli tunnetuksi terävästä satiiristaan ja uskontoon sekä valtaapitäviin kohdistamastaan kritiikistä. Voltaire piti korkeassa arvossa mielipiteen- ja uskonnonvapautta sekä ihmisoikeuksia mutta ei kannattanut demokratiaa. Jännittävä paradoksi, joka taiteilijalle toki suotakoon.
Voltairen tunnetuin teos lienee satiirinen romaani Candide, mutta tämä seitsemän vuotta aiemmin ilmestynyt Mikromegas on mielestäni kiinnostavampi tapaus, ainakin tämän blogin yhteydessä. Kirjaa voi pitää yhtenä varhaisimmista science fiction -kirjoista. Käsittääkseni ainoastaan Johannes Keplerin Somnium ja Jonathan Swiftin Gulliverin retket ilmestyivät aiemmin. Varmuudella voi ainakin esittää väitteen, että Mikromegasissa esiintyi ensimmäistä kertaa humanoideiksi maan asukkaiden näkökulmasta miellettäviä hahmoja sekä avaruusmatkailua. Melkoisen merkittävä 40-sivuinen läpyskä siis! Ensimmäiset parikymmentä sivua tästä niteestä ovat suomentajan esipuhetta.
Kirja koostuu seitsemästä minimalistisen nasevasti kirjoitetusta luvusta, joiden aikana siriuslainen tiedemies Mikromegas ja tämän Saturnukselta mukaansa nappaama kääpiö matkustelevat avaruudessa pyrstötähtien sun muiden taivaankappaleiden avustuksella. Mikromegas on Siriuksella väärinymmärretty tiedemies, ja hänet on ajettu poleemisuutensa takia maanpakoon. Vaikuttaisi siis eräänlaiselta Voltairen omakuvalta. Saturnuksen asukasta puolestaan ei sen tarkemmin yksilöidä, kuvaillaanpa hänet yksinkertaisesti vain kääpiöksi. Näiden kahden matkalaisen avaruusreissu on luonteeltaan filosofinen ja elämän suuria kysymyksiä pohtiva, ja lopulta he pölähtävät maapallolle käymään keskustelua haaksirikkoutuneen retkikunnan kanssa. Tähän liittyy yksi kirjan ilkikurisimmista ideoista: sekä Mikromegas että saturnuslainen kääpiö ovat ihmisiin verrattuna valtavia jättiläisiä, ja tästä seuraa esimerkiksi ensimmäinen tieteifiktiossa hahmoteltu kommunikaatio-ongelma eri elämänmuotojen kesken. Älykkäät matkalaiset kuitenkin ottavat tämän huomioon, ja keksivät keinon uuden elämänmuodon (ihmisen) kanssa kommunikoimiseen.
Edellä kuvattu on vain yksi kirjan sisältämistä ideoista, ja veisi varmasti kohtuuttomasti tilaa ja aikaa asettaa kaikki läpivalaisevan katseen alle. Voisi kai siis siirtyä kirjoittamaan omasta lukukokemuksesta. Yleensä varsinkin tietokirjoissa esiintyvät lukuisat alaviitteet rasittavat minua, vaikka niillä onkin oma perusteltu roolinsa sisällönavaamisessa. Tätä kirjaa lukiessani huomasin kuitenkin päinvastaista. Minua kiehtoi etupäässä ilmeisesti suomentajan käyttämät alaviitteet, jotka avasivat Voltairen tapaa sekoittaa fiktiota ja omana aikanaan tunnettuja faktoja. Mielestäni tällaisella on parhammillaan yleissivistävä vaikutus, ja tätähän voidaan pitää yhtenä valistusajattelijoiden päämääränä. Kirjan vähäeleisyys tekee siitä myös sujuvan lukea ja jättää mielikuvitukselle tilaa. Tarina toimii sekä hassunkurisena pikku tieteissatuna ja ajatusvoimisteluna että toisaalta lempeän satiirisena pistoksena, joka parhammillaan ehkäpä herättää lukijan kelailemaan kaikenmoisia ja tutustumaan kaikenmoiseen ihmiskunnan kehitystä määrittäneeseen. Rationalismissa ja järkiperäisyydessä on paljon hyvää, mutta toisaalta se voi olla myös ihmisyyttä kuristava voima. Tämän takia tulkitsen esimerkiksi 1800-luvun romantiikan syntyneen.
Hyvä ja piristävä pikkukirjanen, joka varmasti tulee luettua toistekin. Uskallan jopa suositella. Ensi kerralla sitten jotain ihan muuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti