50 sarjakuvahahmoa: #3 Vampirella

Kovaotteisten klassikkodekkareiden ja naamioon sonnustautuvien Ankkalinnan asukkien jälkeen on tullut aika pureutua viettelevien ja verellä läträävien vampyyreiden maailmaan. Vampirella on näyttävän näköinen naisvampyyri, joka kuitenkin vaikuttaisi ainakin useimmiten olevan hyvien puolella. Vampirellalla on kaikki perinteiset vampyyrin voimat ja ominaisuudet, mutta poikkeuksellista on se, että valkosipulipizza ja päivänvalo kelpaavat tälle veret seisauttavalle femme fatalelle. Vampirella ei myöskään hyökkää ihmisten kimppuun paitsi puolustautuakseen, joten jokainen saa itse kuvitella, että mistä Vampirella nektariininsa hankkii. Minulla on joitain valistuneita arvauksia, mutta ei mennä nyt niihin.

Hoidetaan heti aluksi se ilmeisin näkökulma pois päivänjärjestyksestä, koska kavahtavathan vampyyritkin auringonvaloa: Kyllä. Vampirella hahmona ei kestä kriittisen feministisen lukijan armotonta läpivalaisua ja kyllä, kyseessä on vähäpukeinen ja tarpeettomankin seksualisoitu fanipoikien märkä päiväuni. Yön olento, märkä päiväuni, get it? Kysyn kuitenkin: mites sitten ujojen sosiaalisesti rajoittuneiden ja mahdollisesti hieman ylipainoisten ja henkilökohtaisen hygieniansa kanssa kamppailevien nörttipoikien oikeus haaveilla ja unelmoida?

En tarkalleen muista, että koska kuulin ensimmäisen kerran Vampirellasta. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että sarjakuvia luin vasta tänä vuonna. Hahmon loi yhteistyössä kuvittaja Trina Robbinsin kanssa Forrest J Ackerman -niminen herra. Ackermanin rooli populaarikulttuurin kaanonissa on yksi eriskummallisimpia, mitä minulle tulee mieleen. Mies ei varsinaisesti ollut mikään huippulahjakas käsikirjoittaja tai tarinanikkari, vaan toimi enemmänkin inspiraationa monille sittemmin menestyneille kauhu-, tieteis- ja fantasiakirjailijoille. Ackermanilla oli Famous Monsters of Filmland -niminen aikakausjulkaisu, jossa hän artikkelein ja novellein kartoitti em. genrejen historiaa. Tätä julkaisua sitten pläräilivät mm. sellaiset innokkaat fanipojat kuin Steven Spielberg, Tim Burton ja Stephen King. Loppu onkin sitten historiaa. Täytyy muuten mainita, että itse en juurikaan perusta edellä mainittujen tuotoksista, mutta ei heidän aikaansaamisiaan kiistäkään voi. Ackermanilla oli myös valtava kokoelma populaarikulttuurille ominaisia oheistuotteita, ja hän piti tätä yksityiskokoelmaansa avoimena kelle tahansa, joka osoitti mielenkiintoa sitä kohtaan. Eräänlainen tavarafetisisti siis.

Alan Moore on mestarillinen käsikirjoittaja. Haalin hyllyyni kaikki mahdolliset julkaisut, joita Moorelta vain on saatavissa, pois lukien ehkä 90-luvulla kirjoitetut Spawn-tarinat. En voi sietää Spawnia, enkä varsinkaan luojaansa Todd McFarlanea. Mutta nyt on varmaan syytä palata takaisin varsinaiseen aiheeseen eli Vampirellaan. Todennäköisesti en olisi tullut ostaneeksi tätäkään albumia, ellei se sisältäisi Alan Mooren aivoituksia. Koko albumi lähtee liikkeelle Mooren kirjoittamalla tarinalla, joka on siinä mielessä mielenkiintoinen valinta, että ei edes sisällä albumin päätähteä! Tarina on enemmänkin jonkinlainen Bram Stokerin klassikkoromaanin (kyllä te tiedätte!) modernisointi ja vampyyrimyytin nykyaikaistaminen. Jos ajatellaan, että Vampirella lukeutuu vuosisataiseen vampyyritarinoiden perinteeseen, niin tällainen ratkaisu albumissa on itseasiassa aika toimiva. Mooren tarina ja esipuhe johdattelevat tunnelmaan ja vampyyreiden maailmaan. Oman väkevän panoksensa antavat myös suuret suosikkini Mark Texeira ja Alan Davis.

Albumi sisältää siis lukuisten eri käsikirjoittajien ja kuvittajien tarinoita. Kyseessä ovat siis eräänlaiset sarjakuvanovellit, joilla kulloisetkin tekijät pyrkivät tuomaan oman tyylillisen panoksensa ja parhaimmillaan myös näkökulmansa hahmon vuonna 1969 alkaneeseen historiikkiin. Itse tykkään lukea tällaisia kokoelmia, koska monesti varsinkin supersankaritarinat toistavat ikävällä tavalla itseään, eikä Vampirella nyt kauhean kaukana supersankareiden maailmasta ole, vaikka vampyyrista kyse onkin. Tai siis vampirista. Vampirellahan on nimittäin tarkkaan ottaen kotoisin kaukaiselta Drakulon-nimiseltä planeetalta, jolla joet verta mereen virtasivat. Blogautuksen lopuksi käykin siis ilmi, että Vampirella on vampyyrin sijaan seksikäs avaruusolento! Tällaiset hallitut absurditeetit hahmojen luonteissa tekevät populaarikulttuurin harrastamisesta kerrassaan ihanaa! Tämän myötä siis seuraavaan kertaan!